Moira Young: Julma maa (osa #1)

eli astetta tylympi nuorisosankaritar.

Kirjan tiedot Risingshadow:n tietokannassa.

Moira Youngin Julma maa ei itselläni kaikilta osin kolahtanut, mutta pidän kirjaa varsin ansiokkaana omassa lajityypissään, nuorille suunnattuna post-apokalyptisenä seikkailuna. Uskon, että sillä on kaikki edellytykset tehdä vaikutus lukijoihinsa.

Pidän tarinan parhaana antina omaleimaista alkupuoliskoa, jossa päähenkilö Saba lähtee Emmi-pikkusiskonsa ja kesyn Nero-korppinsa kanssa epätoivoiselle matkalle tavoittaakseen ryöstetyn kaksosveljensä. Saban matkasta lukiessaan voi vaikkapa miettiä, mikä lukijalle itselleen on tärkeintä maailmassa – ja mitä olisi tai toivoisi (tai kenties pelkäisi) olevansa valmis tekemään saadakseen sen takaisin.

Etukäteen olin epäileväinen, mahtaisiko Julma maa lunastaa nimensä asettamat odotukset, mutta tarinan maailma oli kuin olikin julma. Ympäristö on karua, elinolosuhteet ajoittain lohduttomat ja ihmishenki halpa, eikä suinkaan vähiten ihmishenkiä keräänny päähenkilön kontolle. Sen sijaan esimerkiksi seksuaalista väkivaltaa tai edes sellaisen uhkaa ei tarinassa ilmennyt. Tarinassa esiintyvä yhteiskunta, huumekartellin ympärillä pyörivä valtajärjestelmä tuntui uskottavalta. Kaikkein mielenkiintoisimpana pidin miljöössä aina välillä esiintyneitä, ihastuttavan yllättäviä viittauksista entisaikojen sivilisaatioon eli meidän aikaamme – näitä viittauksia olisi voinut olla enemmänkin. 

Saban hahmo on mielestäni rohkea päähenkilövalinta, sillä lukijan ei kenties ole helppo samaistua häneen. Etenkin tarinan alussa Saba on tyly tosikko, jolle hengissä säilyminen ja tehtävän suorittaminen on kaikki kaikessa ja joka kohtelee toisia ihmisiä jopa ilkeästi. Täysin uskottava Saban hahmo ei valitettavasti ole: mielestäni hän tietää maailmanmenosta liikaa ollakseen elänyt koko ikänsä tapaamatta juurikaan muita ihmisiä kuin perheenjäsenensä, vain isänsä kertomien tarinoiden varassa. Oikeasti jäi häiritsemään: tuntevatko henkilöhahmot todellakin antiikin taruston niin hyvin, että osaavat noukkia sieltä kivoja nimiä hevosilleen?

Saban kaksoisveli Lugh jää tässä kirjassa vielä kovin etäiseksi. Vaikka Saba onkin etsimässä veljeään, nousi mielestäni jopa tärkeämmäksi kysymykseksi, löytääkö hän yhteyden pikkusiskoonsa Emmiin. Myös Emmin varttuminen on tarinan hienoimpia kehityskulkuja, joskin olisin olettanut hänen jo heti alkujaan olevan vähemmän lapsellinen.

Uusien henkilöhahmojen mukaantulo valitettavasti vie tarinalta osan sen omaperäisyydestä ja tunnelma väkisinkin kevenee, omaan makuuni liikaakin. Henkilöiden välinen huumori on hauskaa, mutta ventovieraat henkilöt asettuvat turhankin luontevasti osaksi hilpeää matkaseuruetta. Uusien toimijoiden tullessa mukaan tarina myös pääsee päähenkilön vastaväitteistä huolimatta paisumaan lähes maailmanpelastusmittakaavoihin. Olisin itse pitänyt kirjasta enemmän, mikäli tarina olisi pidetty yksinkertaisempana.

Kirjan tavallisuudesta poikkeava kirjoitustyyli, puhekielisyys, preesens ja repliikkimerkkien puute, tekivät tekstistä elämyksellisen, aivan kuin Saba itse todellakin reaaliajassa kokisi tapahtumia. Olisin pitänyt kirjaa huomattavasti vähemmän mielenkiintoisena, mikäli se olisi kirjoitettu vähemmän epätavallisesti.

Kirjailija on onnistunut luomaan tarinaan todella jännittäviä kohtia, jotka koukuttivat lukemaan. Paikka paikoin juoni tosin etenee liiankin näpsäkästi ja onnekkaita yhteensattumia tuntuu riittävän. Myös romantiikalle on tarinassa omat hetkensä jopa siinä määrin, että loppupuoliskolla kirjaa flirttaillaan minkä hengissäsäilymiskamppailulta vain suinkin ennätetään. Mielestäni oli kyllä tehty liiankin ilmeiseksi, kuka olisi Saballe tarkoitettu poika... Söpö poika, ei siinä mitään.

Kyseessä on trilogian avausosa, mutta Julman maan voi lukea myös itsenäisenä teoksena ja hyvin pienin muutoksin siitä olisi sellaisen saanutkin. Selkeäksi koukuksi seuraavaan osaan ei nähdäkseni jäänyt kuin erään salaperäisen sivuhenkilön mahdollinen jälleennäkeminen. Samoin jotkin tarinan alun teemoista jäivät lopussa käsittelemättä, esimerkiksi: onko ihmisten kohtalo tähtiin kirjoitettua vaiko ei. Selvinnee sitten seuraavissa osissa.

 

Alkuteos: Blood Red Road  (2011).

Suom. Tarja Kontro. Otava 2013. 383 s.

• Luettu heinäkuussa 2013.

Keskustelu Risingin foorumilla.


 

Arvosana: 3 / 5