Info

Tämä blogi on määrittelemättömän pituisella tauolla. 

Vanhat tekstit pysyvät luettavissa. 


Mikä tämä blogi on?

Julkaisen tässä blogissa merkintöjä lukemistani, pääosin suomenkielisistä fantasia-, scifi- ja kauhukirjoista, tekstilaji tapailee kirja-arvostelujen muotoa. Vältän juonipaljastuksia. 
Blogi ei seuraa reaaliaikaista lukuharrastustani, vaan kirjoitan muistiinpanojeni pohjalta merkintöjä myös aiemmin lukemistani kirjoista. Merkinnän lopussa on maininta, milloin olen kirjan lukenut. 
En ole ammattilaiskriitikko enkä edes opiskellut mitään kirjallisuuteen liittyvää, joten merkinnät ja niiden taustalla olevat mielipiteeni syntyvät täysin harrastepohjalta ja kiinnostuksesta spefi-kirjoja kohtaan, omien lukukokemusteni mukaan. 
Olen tallentanut kaikki blogimerkintöjeni kirja-arviot myös Risingshadow:n kirjatietokantaan, eroa teksteissä on vain vähän. Suunnilleen samat jutut (puhumattakaan lukuisten muiden käyttäjien kirja-ajatuksista!) ovat luettavissa siis myös sieltä.

Tämä blogi palvelee lähinnä sisäistä askarteluviettiäni ja listausfiksaatiotani sekä toimii henkilökohtaisena kannustimena kirjoittaa kirjoja koskevia ajatuksiani puhtaaksi niin sanotusti tolkulliseen muotoon. Blogipalveluun kirjautuminen lisäksi helpottanee toisten blogien seuraamista.

Tietenkin olen iloinen, mikäli joku satunnainen kävijä saa blogistani myös vinkkejä kiinnostavista kirjoista, minä saan tiedon samanlaisista kirjoista kiinnostuneiden ihmisten olemassaolosta ja kaikenlaiset kirjat saavat entistä enemmän lukijoita!

Päivitys

Joistain tulossa olevista merkinnöistä saa vihiä sivulta: Sisällys.

Kommentit

Kommenteissa on käytössä valvonta eli viestit tulevat näkyviin vasta hyväksyttyäni ne, minkä pyrin tekemään mahdollisimman nopeasti. Julkaisen kaikki kommentit, jotka vain suinkin näyttävät olevan tänne suunnattuja (eli eivät siis ole vieraskielisiä kaupallisia tiedotteita tai vastaavaa asiaankuulumattomuutta). Kommentissaan voi mainita, mikäli haluaa olla minuun yhteydessä yksityisesti. Jätän tällöin kommentin julkaisematta. Mukaan voi laittaa myös sähköpostiosoitteen, jolloin vastaan sähköpostilla.

Kirjojen alkuperä

Olen joko lainannut kirjat kirjastosta tai ostanut ne omaksi.

Tunnisteet


Genre

Käytän blogissani tunnisteita fantasia, scifi ja kauhu. Bloggaamani kirjat ovat genreiltään pääasiassa spekulatiivista fiktiota eli fantasiaa, tieteiskirjallisuutta tai yliluonnollista kauhua, koska niitä minä luen. (Esimerkiksi paranormaalia romatiikkaa tai kovaa scifiä en kuitenkaan paljoa lue. Lista suosikkikirjoistani näkyy profiilissani.) Genrerajat ovat luonnollisesti usein hyvin tulkinnanvaraisia. Lähinnä niiden tarkoitus on tässäkin blogissa vain ohjata jostain nimenomaisesta genrestä kiinnostuneita ihmisiä tutustumaan uusiin kirjoihin, joista saattaisivat uskoa pitävänsä.

Uutuuskirjat

Olen merkinnyt blogissani vuosilukutunnisteilla vuonna 2013 ja 2014  ilmestyneet kirjat. Suomennoksissa kyse on suomennoksen ilmestymisvuodesta. Luen itseäni eniten kiinnostavia spefi-kirjoja mahdollisuuksien mukaan melko nopeasti niiden  ilmestyttyä suomeksi, vaikkei merkintöjen kirjoittaminen olekaan aina niin nopeaa... Uutuuksien lisäksi etsin ja luen tietenkin myös vanhempia julkaisuja.

Arvosana

Annan kirjoille arvosanan asteikolla 1 - 5, numeron tarkkuudella. Perusteeni arvosanojen antamiseen kuitenkin vaihtelevat ja kuvastavat joskus ihan vain sitä, kuinka paljon olen itse kirjasta nauttinut. Arvosanoja enemmän kannattaakin kiinnittääkin huomiota arvioni sanalliseen sisältöön, sillä sen perusteella toivottavasti saa kattavamman käsityksen kirjasta.

Blogin kuvat

Olen muokannut otsikon yhteydessä näkyvän kuvan, kirjojen arvosanakuvakkeet ja Vieraskirjan kuvan suosikkikuvataitelijani Hugo Simbergin (1873 - 1917) maalauksesta Näky (1895). Simbergin kuolinvuodesta on kulunut yli 70 vuotta, joten teoksen muuntelu ja käyttö eivät riko tekijänoikeuksia. Kuva Simbergin maalauksesta on nähtävillä esimerkiksi Wikipediasta: Linkki.

Blogissani olevat kuvat, joissa esiintyy kirjoja ja höyheniä, olen muokannut itse ottamistani valokuvista. Kirjojen väritys ei vastaa oikeaa. Kuvien lisääminen on vielä vaiheessa.

Profiilikuvani pohjana on oma valokuva, mallina oma otus.

Linkit

Blogissani on jokseenkin runsaasti linkkejä sivustolle www.risingshadow.fi , joka on Suomen suurin scifi- ja fantasiakirjallisuuteen keskittynyt sivusto ja ylläpidetty kokonaan vapaaehtoisvoimin. Toimin myös itse yhtenä sivuston moderaattoreista, nimimerkillä Hiistu. Tämä blogi EI ole millään tavoin osa Risingshadow:n toimintaa, vaan blogin sisältö ja toiminta ovat ihan vain omaa harrastettani.

 

"Kirjan tiedot Risingshadow:n tietokannassa."

Risingshadow:lla ylläpidetään tietokantaa kaikista suomeksi ilmestyneistä spekulatiiviseen fiktioon lukeutuvista kirjoista. Linkit johtavat tietokantaan kunkin kirjan omalle sivulle, josta näkee muun muassa kirjan kansikuvan ja esittely-/takakansitekstin.

"Keskustelu Risingin foorumilla."

Joissain merkinnöissäni on myös linkki Risingshadow:n foorumille kyseistä kirjaa koskevaan keskusteluun. Seuraan foorumia aktiivisesti ja osallistun myös kirjakeskusteluihin seikkaperäisemmin kuin kenties blogissa. Spoiler-tagit mahdollistavat myös juonipaljastuksista puhumisen. (Foorumin keskusteluihin osallistuminen edellyttävää rekisteröitymistä, mutta rekisteröityminen kuten sivuston muukin käyttö on käyttäjille täysin maksutonta.)

Linkit muille sivuille

Lisään merkintöihini mielelläni myös linkkejä muihin blogeihin tai nettijulkaisuihin, joissa on kirjoitettu samasta kirjasta. Seuraamani blogit näkyvät profiilistani. Voitte vinkata esimerkiksi Vieraskirjassa, mikäli omilla sivuillanne käsitellään samanlaisia kirjoja.


(Blogi avattu 11.3.2014)