Leena Krohn: Hotel Sapiens

eli moraalikasvatusta ja ihmiskunnan kohtaloita valvotuissa olosuhteissa.

Kirjan tiedot Risingshadow:n tietokannassa.

Hotel Sapiens  ja muita irrationaalisia kertomuksia on Leena Krohnille tuttuun tapaan laajojen ajatusten teos, joka vaatii myös lukijansa mukaan ajatustyöhön. Lukijan painotuksista riippuen kirja on mahdollista lukea esimerkiksi ekologisen teemansa kautta, maailman hätähuutona, tai vaikkapa ihmisyyden puolustuspuheena. 

Tarinan puitteet ovat kutkuttavat. Jonkinlaisen katastrofin myötä ihmiskunnan yhteinen maailma on kutistunut yhden hotellin kokoiseksi. Hotel Sapiens on ihmisten evakuointikeskus tai säilytyspaikka. Maitomainen sumu eristää hotellin muusta maailmasta ja mykät nunnilta näyttävät koneet valvovat ihmisasukkeja, kenties viimeisiä koko maailmassa.

Kirjan maailmassa synteettinen evoluutio on ottanut ohjat omiin käsiinsä. Hotellia ja kukaties koko maailmaa hallitsee Kaitsijoiksi kutsuttu itsenäistynyt tekoäly, jolle on kehittynyt eettinen intuitio eli omatunto. Moraaliselta tasoltaan koneet ovatkin menneet luojiensa ohitse ja ottaneet tehtäväkseen valvoa ja kasvattaa ihmisiä, varsin omintakeisin keinoin. Kaitsijat pyrkivät kasvattamaan ihmisholhokkejaan esimerkiksi luomalla asukkaiden kuultaviksi ennallistuksia entisaikojen suurista ajattelijoista. Mainitut nimet ja ulkoiset tunnuspiirteet voivat olla lukijalle tuttuja, mutta ajatukset ennenkuulumattomia.

Kirjan esittämä tulevaisuusvisio on aavistuksenomainen mutta voimakas. Maailman tuho esitetään itsestäänselvyytenä ja selitettynä vain hyvin ylimalkaisilla ekokatastrofiin viittaavilla merkeillä, jotka nykylukija kuitenkin tunnistaa. Kuten kirjassa sanotaan:

”Tiesimmehän me, ainakin monet meistä, että ennen pitkää --".

Tarinahenkilöt eivät tiedä, onko muuta maailmaa enää edes olemassa. Hotellin ulkopuolinen maailma näyttäytyy ihmisten pelkojen ja toiveiden kohteena, jolta täytyy suojautua hotelliin mutta jota myös kaivataan. Tai kenties maailma on aivan ennallaan? Ainakin minut Hotel Sapiens herätti miettimään, onko nykyajan ihminen jo liiaksikin alistunut ja lamaantunut ajatukseen maailmaa ja ihmisiä ennemmin tai myöhemmin kohtaavasta tuhosta.

Kirjan sanoma on kiintoisan kaksijakoinen: kirja vaikutti sekä ruoskivan että ylistävän ihmislajia. Tarinasta käy ilmi, että ihminen on moraalisesti kykenemätön elämään, eikä osaa tehdä kuin kohtalokkaita virheitä toisensa perään, kunnes koko maailma on mennyttä. Toisaalla taas todetaan ihmisyyden sinänsä olevan arvokasta. Ihmisillä on oikeus valita myös väärin ja näin erottua erehtymättömistä koneista.

Kirjan luvut esittelevät hotellin asukkaita ja heidän entistä elämäänsä. Lukujen minä-kertojat vaihtelevat, eikä aina voi edes tietää, kuka yksilöistä on äänessä. Kertojia voinee myös pitää jokseenkin epäluotettavina ja heidän tarinoistaan on mahdotonta tietää, mikä on totta, mikä kuvitelmaa. Yhdessä he kaikki edustavat ihmiskuntaa ja sen jaettua kohtaloa.

Kirjassa on minimaalisesti varsinaisia tapahtumia, enemmänkin esitellään erilaisia ajatuksia. Lukiessa minua vaivasi tunne, että kirjassa on näennäishahmoja ja -tapahtumia - henkilöt ja tapahtumat ovat tarinassa mukana vain johdattelemassa lukijaa joidenkin ajatusten äärelle – vaikkei tämä tunne ollutkaan yhtä voimakas kuin Krohnin edellistä teosta, Valeikkunaa, lukiessani. Pohdittavat teemat myös laajenevat jälleen varsin maailmoja syleileviksi, kuten elämä ja kuolema. Laajojen teemojen teoksesta lukijan on itse valittava, millaisena kirjan sisällön ja sanoman lukee. Parhaimmillaan kirjan lukeminen on älyllisesti aktivoivaa ja kiehtovaa, mutta lukija saattaa myös jäädä ajatustensa kanssa yksin pohtimaan, onko sittenkään saavuttanut sitä symbolitason syvyyttä, joka välillä näennäisen päämäärättömissäkin tapahtumissa tuntuu väijyvän.

Lopun tunnelma on erilainen kuin muun tarinan perusteella olisin odottanut. Lukiessa vaikutti välillä, ettei lukujen järjestyksellä ollut suurtakaan merkitystä, mutta mikäli kirja olisi päättynyt johonkin toiseen lukuun, olisi tarina ollut aivan toisenlainen. Lukijan tehtäväksi jää miettiä, mihin kysymykseen tai juonenkulkuun loppu tarjoaa vastauksen, mutta vastaus se epäilemättä on.

 

Teos 2013. 163s.

• Luettu lokakuussa 2013.
• Finlandia-ehdokas 2013.

Keskustelu Risingin foorumilla.

Arvosana: 4 / 5